tiistai 10. marraskuuta 2009

Vintage-koruja, helmiäistä

Aika on hurahtanut johonkin ihan huomaamatta. Sain kaipaamani Vintaj- ja Trinity -korunosat vihdoin tullista ja into on ollut kova. Etenkin Trinityn tuotteet ovat aivan ihania, hopean- ja kullankiiltoa korujen pinnassa.



Valkoruusu


Aivan ihana simpukanhelmiäisestä tehty ruusu koristamassa Trinityn vintage-tyylisiä osia. Ketjussa on lisäksi helmiäisestä valmistettuja lehtiä ja välikappaleina muutamia vintage-osia.


Vintage-korvakoruja


Sain sisarenikin innostumaan koruilusta, kun hän näki tekemiäni koruja ja laatikoittain ihania korutarvikkeita. Yömyöhään väänsimme ja käänsimme lenkkejä ja koukkuja, valikoimme simpukoita ja helmiä ja ihastelimme koruja. Kuvassa oikealla alhaalla olevat simpukkakorut, joissa on punainen makeanveden helmi koristeena, ovat sisareni luovuutta. Abalonelle olen itse menettänyt sydämeni, samoin herkälle ja kauniille simpukan helmiäiselle. Tulen siis varmasti nauttimaan hääkorujen suunnittelusta vuoden vaihteessa :-)



perjantai 16. lokakuuta 2009

Tunnustus

Marjolle kiitokset saamastani haasteesta ja tunnustuksesta blogissa. Jatkan hauskaa tehtävää luovuttamalla tämän seuraajilleni ja tunnustamalla näin julkisesti seitsemän salaisuutta.




Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Eli seitsemän asiaa, mitä muut eivät vielä tiedä minusta? Tässäpä näitä:
  1. En pitänyt helmikoruista ennen kuin näin Marjon helminauhat
  2. Opin kierteisen lenkin vasta viime aikoina
  3. Teen koruja keskellä yötä, olen illanvirkku
  4. Olin lapsena partiossa ja pidin siitä todella paljon
  5. Minua on sanottu luonnonlapseksi, ehkä luovuuteni johdosta
  6. Olen hieman ujo ja yritän kätkeä sen paljoon puhumiseen
  7. Pidän enemmän nettishoppailusta kuin "oikeassa" kaupassa käymisestä
Ja ne seitsemän blogia, joille tunnustuksen jaan? Tässä ovat mieluisimmat blogini (Marjollehan en voi heittää tätä takaisin), joiden kirjoittajat haastan jatkamaan tunnustuksen levittämistä maailmaan:
Nyt on siis vuoronne tunnustuksiin, me nautimme lukemisesta edelleen.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Unelmia, tähdenlentoja, elämää


ARPA


Tähdenlennolta pyysin kerran lapsena
hyvää arpaa elämään,
en odottanut vuosien yksinäisyyttä,
taistelua rahasta,
en hävitystä rakkaudesta,
en kyyneliä,
jotka olivat niin kovia,
että pudotessaan lattiaan
ne särkyivät kuin kristallit.
juuri kun luulin epäonnistuneeni,
nousi talvinen täysikuu
sytyttäen tuhannet ja taas tuhannet tähdet,
nähdessäni yhden niistä lentävän,
en toivonut mitään,
tiesin saaneeni oikean arvan
silloin ammoin,
ilman sitä tuskin edes ymmärtäisin
taivaan tähtien kauneutta.
-T.A.


Unelmat -kaulakoru

perjantai 2. lokakuuta 2009

Vintage koruja


Keijun suloisuus

Kultalilja sai vihdoin jälleenmyyntisopimuksen Vintaj Natural Brass Co:n kanssa. Ensimmäiset vintage-tyyliset messinki-korunosat on tilattu ja ideoita uusiksi koruiksi on paljon. Kauniit osat ja filigraanit kiehtovat ja inspirioivat uusiin kokeiluihin.


Tästä saa ihanan keskiosan kaulaketjuun tai ranneketjuun. Hiuskoruksi tämä olisi aivan loistava!

Messinki on kestävä ja edullinen korumateriaali. Korut voi valmistamisen jälkeen suojata vahaamalla ne, mutta Vintaj-messinki ei ruostu eikä muutu vihreäksi ihoa vastenkaan. Korut ovat nikkelivapaita (ihana asia nikkeliallergikon näkökulmasta), lyijyä. Vintaj käyttää messingin valmistukseen ainoastaan kuparia ja sinkkiä, sillä saavutetaan korumetallille hyvät ominaisuudet ja kaunis ulkonäkö.



Riipus tai korvakorun osa. Ideoita on loputtomiin

Parissa viikossa tilaamani korunosat ovat saapuneet ja pääsen kokeilemaan Vintage-koruja käytännössä. Siihen saakka joudun tyytymään muihin koruihin ja malttamaan mieleni...

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Karkki vai kepponen

Jälleen kerran lähestyy Halloween, ympäri maailman suosittu "karkki-tai-kepponen" ilta. Halloweenin alkuperä on kelttiläisissä perinteissä: muinaiset keltit juhlivat Samhainia, joka oli sadonkorjuukauden päätösjuhla gaelin kulttuurissa. Joskus sitä kutsutaan "kelttiläiseksi uudeksi vuodeksi". Halloween lyhentyy sanoista "All Hallow Even", kaikkien pyhien ilta eli nykyään suomessakin vietetty pyhäinpäivä.


Weruniquestyles: Mr Pumpkin -kynttilä

Muinaiset keltit asettivat ikkunalaudalle luurangon ja uskoivat, että pää oli ruumiin voimakkain osa. Siitä syystä keltit käyttivät hedelmien päitä pelottaakseen taikauskojen ruumiillistumat. Kaikkein kuuluisin ja suosituin Halloween koriste, kurpita, on saanut alkuperänsä "Stingy Jack" -legendasta. Stingy Jack oli ahne, peluri ja juoppo vanha maamies, joka jekutti paholaista. Kostona paholainen langetti kirouksen Jackille: tämän täytyi ikuisesti vaeltaa maan päällä öisin ainoana valonaan kurpitsapää, jonka sisällä oli kynttilä.



Kultalilja: hopeisia Halloween koruja


Kuuluisalla "karkki-tai-kepponen" -perinteellä on ainakin kaksi mahdollista alkuperää. Joidenkin legendojen mukaan keltit uhrasivat ruokaa jumalille, joten he kulkivat ovelta ovelle pyytäen ihmisiltä ruokaa uhrilahjoiksi. Toinen tarina esittää, että kaupungin nuoret kulkivat pyytäen ihmisiltä puuta, josta he kokosivat kaupungin kukkulalle Samhain-kokon.
Perinteisesti Halloweenin juhlaväreinä ovat oranssi ja musta sekä koruissa, vaatteissa että koristeissa. Koska keltit juhlivat sadonkorjuuta, syksyn värejä käytettiin juhlakoristeissa. Oranssi syksyn voimakkaimpana värinä saatiin kurpitsoista ja lehdistä. Halloween oli (ja on edelleen joissain paikoissa) kuolleiden juhla. Kuolema yleensä yhdistetään pimeyteen ja valon puuttumiseen, jota edustaa musta väri. Halloweenia myös vietetään illan pimennyttyä, jolloin musta yö kätkee juhlijat ja kepposten tekijät.


Redneckcandles: Halloween-saippuoita

Nykyään Halloweenia juhlitaan ympäri maailmaa. Moent nykyisistä perinteistä ovat Amerikkalaista perää, vaikka alkuperäistä juhlaa vietettiin Euroopassa. On aika alkaa valmistautua, ostaa karkkeja lapsille ja tarkistaa juhlakoristeet. Vielä on mahdollisuus löytää jotain erityistä juuri Kaikkien Pyhien Illalle.

-Kaikkien tässä postauksessa julkaistujen kuvien tuotteet voi ostaa viralliselta Artfire-myyjältä. Tuotekyselyissä voit ottaa yhteyttä Artfirekauppaan, joka on mainittu kuvatekstissä.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Ainutlaatuisia koruja kotikutsuilla

Haluaisitko itsellesi ilmaiseksi ihania koruja? Järjestä korukutsut kotonasi tai työpaikallasi ja saat näitä upeita tuotteita veloituksetta! Kutsuilla sinulla on mahdollisuus viettää mukavaa aikaa yhdessä ystäviesi kanssa, sovittaa koruja tai suunnitella aivan oma upea korukokonaisuutesi.

Tulen esittelemään emännän kanssa yhdessä valitun korumalliston sekä irtohelmiä ja korutarvikkeita. Tarvikkeista voit suunnitella juuri itsellesi sopivan kokonaisuuden ja saada haaveesi mukaisen korun. Kutsuilla on koruja sekä verkkokaupasta että ainutlaatuisia koruja, joita ei myydä muualla kuin kutsuilla. Kaikki esiteltävät korut ovat käsityönä valmistettuja. Otan myös välineitä mukaan, joten mahdollisesti saat suunnittelemasi korut mukaan heti kutsuilla.



Korukutsuilla järjestetään kaikkien vieraiden kesken arvonta, jossa voittoina on koruja kuvaston ulkopuolelta. Sinä tai vieraasi saa saada omakseen ainutlaatuisen korun, jota ei ole kellään muulla.

Edut kotikutsuilla

• Ainutlaatuisia koruja, joita on saatavilla ainoastaan korukutsuilla
• Kotikutsujen erikoisalennuksia
• Yksilöllinen koru kuvaston ulkopuolelta arvontana
• Mahdollisuus suunnitella oma koru

Osa tuotteita on suoraan ostettavissa kutsuilta. Valitessasi näistä koruista tiedät siis heti mitä saat ja saat ne myös heti mukaasi. Ennen kutsuja emäntä voi esitellä kutsujen tarjontaa esitteistä ja voit tutustua osaan kutsuilla esiteltävistä koruista.

Emännän edut

Emännälle kutsujen järjestäminen ei vaadi omia ostoksia. Kiitokseksi kutsujen järjestämisestä emäntä saa pienen lahjan riippumatta kutsujen myynnistä! Lisäksi emännälle on erityisiä etuja kutsujen järjestämisestä.

Korukutsujen emäntä/isäntä saa lahjakortin, jonka hän voi käyttää ostaakseen tuotteita itselleen. Lahjakortin arvo on huikeat 10 % korukutsujen kokonaismyynnistä. 100 euron myynnistä saa 10 euron lahjakortin, 200 euron kutsuista 20 euron lahjakortin jne. Lahjakortin voi käyttää heti kutsuilla tai sen voi käyttää verkkokaupassa myöhemmin.

Kun vieraista kaksi sopii korukutsujen järjestämisestä 30 päivän sisällä kutsuista, saa emäntä kausittain vaihtuvan lahjan. Lahja lähetetään emännälle, kun sovitut kutsut on pidetty.

Korukutsuilla esitellään uusimpia korumalleja. Emännällä on mahdollisuus ostaa ennakko-ostona uusimpia koruja ennen niiden tuloa verkkokauppaan tai muualle myyntiin. Tämä erikoisoikeus on ainoastaan emännällä.

Ota yhteyttä ja järjestetään yhdessä ikimuistoiset korukutsut!

tiistai 15. syyskuuta 2009

Kirjakatsaus: Silver Clay Basics

Hopeasaven käyttö korujen valmistuksessa on viime aikoina ollut kasvavassa suosiossa. Yhä useampi suomalainen tutustuu hopeasavi-tekniikoihin kursseilla, joita järjestetään eri puolella Suomea. Helppo materiaali, jolla saa erittäin yksilöllisiä koruja, on kiehtova tuttavuus koruharrastajille. Ilman juottamista voi valmistaa riipuksia, sormuksia, rannerenkaita, mitä tahansa.




Ideoita Hopeasaven kanssa työskentelyyn löytyy kirjasta "Silver Clay Basics". Vaikka kirja on englanniksi, on sen hyvin kuvitettuja työohjeita helppo seurata kieltä taitamattomankin. Kirja tarjoaa runsaasti yleistä tietoa hopeasavesta, sen käsittelystä, työtekniikoista ja antaa ideoita kokeiluihin. Vaikka kirja on suunnattu aloittelijalle, se tarjoaa myös erittäin hienoja malleja myös kokeneemmallekin tekijälle. Silver Clay Basics soveltuu hienosti inspiraatioiden lähteeksi ja suosittelenkin kirjaa jokaisen koruharrastajan hyllyyn peruskirjana.

Ensimmäinen kokeiluni hopeasavesta, perhonen zirkonioilla


Suomessa kirjaa saa tilata mm. Hopeasavi-studiolta http://www.hopeasavi.fi/.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Maaginen maailma Swarovskin kristalleissa

Onnenamuletti, rakkauden symboli



Kuuma intiaanikesä on lähestymässä loppuaan, syksy alkaa. Päivät ovat lyhyempiä ja aurinko paistaa päivä päivältä vähemmän. Swarovskin kristalleilla voit pidentää kesää jatkumaan aina läpi koko pimeän kauden ensi kesään saakka. Syksyllä luonto hehkuu eri väreissä, samat värit loistavat kristalleissa.

Swarovski on saanut uusimman ispiraationsa luonnon henkeäsalpaavasta kauneudesta. Uudet tulokkaat perheessä ovat Purple Blossom ja Enchanted Microcosm Swarovskin webbi-lehden mukaan. Keijut ja tontut, mielikuvitushahmot ovat Microcosmissa. Purple Blossom symbloloi elämän henkevyyden rikkautta maagisilla varjoillaan ja sävyjen rikkaudella. Swarovski on selvästikin ymmärtänyt maailmalla kasvavan kiinnostuksen Harry Potteriin, Keijuihin ja muihin maagisiin olentoihin.

Trendikäs 80-luku on myös jälleen palannut, kauden kuuma sana ovat symbolit. Kiedo itsesi risteihin, sydämiin ja onnenamuletteihin, samoin kuin graffiti tyyliin näyttäen Rock'nRoll-asennettasi värikkäillä kaulaketjuilla ja ranneketjuilla.








Enjoy darkening evenings using sparkling Swarovski and indulge in this mysterious and magical world of symbols, fairies and elfs.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Kultalilja Naisten Joulumessuilla

Enkeleitä joulua odottamassa

Tänä vuonna osallistun Naisten Joulumessuille Helsingin Wanhassa Satamassa 2.-6.12. Messuilla suomalaiset naiset esittelevät ja myyvät itse taidokkaasti valmistettuja kotiteollisuustuotteitta. Joulun alla messutarjonta sopii erinomaisesti lahjaksi ja tarve-esineiksi. Joulumessuja on järjestetty vuodesta 1922 alkaen, jolloin Naisasialiitto Unioni järjesti ensimmäiset messut. Alkuperäinen tarkoitus tapahtumalla oli, että naiset voisivat hankkia jouluksi omaa rahaa. Nykyään messujen tuotolla tuetaan naiskulttuuria, naistutkimusta ja julkaisutoimintaa. Tänäkin vuonna on myös hyväntekeväisyysperiaatteella toimiva Vanhusten pöytä, jolla myydään vanhusten itse valmistamia tuotteita. Tuoton avulla taataan vanhuksille pieni jouluraha.

Erikoista messuilla on, että myyjänä voi olla vain nainen, tosin mies voi olla myyjän avustajana. Messut houkuttavat joulun alla lähes 20 000 kävijää.

Jouluksi messuille tulee uusia korumalleja, solmioneuloja, ranneketjuja, kaulaketjuja sekä tietysti jouluisia koruja pikkujouluissa tai itse joulun juhlassa käytettäväksi. Kultaliljan korkealaatuiset käsityönä valmistetut korut ovat oivallinen joululahjavalinta miehelle tai naiselle, lapselle tai aikuiselle. Kultaliljan löydät hallista B paikasta 22 (tästä löydät paikkakartan).

Messukävijöiden kesken arvotaan myös koru. Arvottava koru julkaistaan blogissa myöhemmin, joten seuraa blogia tarkkaan!


Tervetuloa messuille tutustumaan tarjontaan ja tervehtimään!

torstai 10. syyskuuta 2009

Lucite-helmeilyä

Punainen lucite narsissi, bali hopeaa ja swarovski kristalli


Tänään tein uusia malleja juuri saamistani lucite-kukista. Lucite on polymetyyli metakrylaattia (PMMA) eli akryylia. Lucitea käytettiin alunperin pukukoruina ja se tuli hyvin suosituksi 1950-luvulla. Nykyään on saatavilla uustuotanto -lucite-koruja sekä aitoja vintage-lucitea. Vintage-lucite saattaa olla vaikeaa saada ja se on myös arvokkaampaa kuin uustuotanto.

Lucite-helmiä on suuri määrä erilaisia, lähes mitä vain voi kuvitella: erilaisia kukkia, lehtiä, perinteisiä helmiä jne. Eri materiaalien yhdistäminen luciteen on helppoa, sen kanssa sopii kultadublee, hopea, erilaiset korunosat. Erityisen hyvin antiikkihopea ja antiikkipronssi sopivat luciten seuraksi.

Sininen lucite-lillja enkelin hameena
Lucite antaa uusia inspiraatioita ja haasteita. Mielikuvituksella voi lucite-osista muuntaa erilaiseksi koruksi: yllä olen käyttänyt liljan kukkaa enkelin hameena. Seuraavana haasteena on tehdä mustista lucite-kukista Halloween koruja.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Artfire Verified jäsenyys -kilpailu

Rakastamme kilpailuja ja toivomme, että niin sinäkin. Tehdäksemme kilpailusta houkuttelevamman, tarjoamme ilmaista Artfire Verified -jäsenyyttä

Liity Arfire-jäseneksi osoitteessa http://www.artfire.com/modules.php?name=power_up&refuid=39264

Suosittele muita käsitöiden tekijöitä liittymään sivulla http://kultalilja.blogspot.com/. Kilpailussa EI OLE RAJOITUKSIA suosittelijoille. Varmista vain, että kun suosittelet, on osallistumisessa käytettävä linkkiä blogissa.

Ensimmäiset 12 suosittelijaa saavat:
1. Artikkelin blogissa ja linkin blogeihin: http://gold-lily.blogspot.com/ and http://kultalilja.blogspot.com/
2. Myynnin edistämistä Twitterissä kahdesti päivässä viikon ajan
3. Myynnin edistämistä Facebookissa kahdesti päivässä viikon ajan

Yksi suosittelijoista valitaan Artfire Verified jäseneksi ilmaiseksi
Kuinka osallistua

  1. Klikkaa yläpuolella olevaa linkkiä kirjautuaksesi Artfire Verified jäseneksi
  2. Lähetä sähköpostia osoitteeseen kultalilja(at)gmail.com
  3. Sinun täytyy olla maksanut Verified jäsen, jotta suosittelusi huomioidaan (vanha Basic-jäsenyys ei kelpaa, vaikka se muutettaisiin Verified-jäseneksi)
Voittaja Verified-jäsen saa:
  • täyden toiminnallisuuden ja rajoittamattoman määrän tuotteita Studiossa täysin ilmaiseksi koko ikänsä
  • Ilmainen jäsenyys on 144$ arvoinen vuosittain

  • Jokainen osallistuja saa myös mahdollisuuden osallistua Free Ride -ohjelmaan niin kauan kuin ohjelma on voimassa (eli ei-voittajilla on mahdollisuus saada myös ilmainen Verified-jäsenyys)
Jokaiselle osallistujalle sovitaan oma aikataulu erikseen myynnin edistämisestä.

Kilpailu on voimassa rajoitetun ajan. 30 päivää ennen päättymisaikaa ilmoitetaan kilpailun päättymisen päivämäärä.


Pitäkää hauskaa ja nauttikaa kisasta!

maanantai 7. syyskuuta 2009

Esittelyssä: Marjo ja helmikorut

Artikkelisarjassa ensimmäisenä helmeilyharrastajana esitellään Hämeestä Tampereen liepeiltä kotoisin oleva Marjo. Koruharrastukseen Marjo sai kipinän alle 10-vuotiaana tekemällä savihelmiä. Helmien käyttö jatkui kirjailussa sekä neuleisiin tehdyillä helmikauluksilla. Koruja Marjo on tehnyt viimeiset 20 vuotta aina välillä ja intensiivistä koruharrastus on ollut viimeiset 3 vuotta. Itse koruharrastus on alkanut salakavalasti pikkuhiljaa muun harrastamisen kautta. ”Varmaan kaiken muun kädentaitoihin liittyvän harrastaminen. Ei korujenteko ole niin kaukana muusta harrastamisesta. Helmiä voi käyttää niin erilailla ja helmiä voi tehdä monenmoisesta”, Marjo kertoo innostuksensa alkamisesta.

Pilvenhattara - Fleecy Clouds, joka todella on kauniin utuinen koru

Kursseja korujen tekoon Marjo ei ole käynyt. Perustaidot - juottaminen, kaivertaminen ja metallien käsittely - ovat tulleet muusta harrastamisesta, samoin kuin työkalujenkin käsittelytaidot. Vaikeimpana asiana Marjo pitää sitä, kun ei oikeasti ole osannut ja on joutunut opettelemaankantapään kautta. Parhaimmat kokemukset ovat aina, kun jokin onnistuu ja kun näkee kauniin toisenkin tekemän korun. Vasta-alkajia Marjo neuvoo ensin harkitsemaan ja kokeilemaan, sitten vasta ostamaan isomman määrän tarvikkeita ja työkaluja. Kursseille on kuitenkin hyvä mennä kokeilemaan, itse en ole mennyt kursseille lähinnä työesteiden ja matkojen vuoksi. ” Koruharrastus on yhtä hyvä harrastus kuin mikä tahansa ja sopii myös monille liikuntarajoitteisillekin”, Marjo innostaa muita kokeilemaan korujen tekoa.

Korusarjasta 7 kuolemansyntiä Viha: Musta Ruusu - Black Rose

Tarvikkeensa Marjo hankkii vähän sieltä sun täältä: kotimaasta, ulkomailta ja kavereiltakin. Mieleisimpinä materiaaleina hän käyttää kuparia ja messinkiä sekä hopeoituja ja kullatuttuja metallilankoja, värillisiä metallilankoja, ja kaikenlaisia helmiä. Eniten Marjo rakastaa Vintagekoruja.Marjon mielestä messut ovat tärkeitä tapahtumia helmeilijöille. Korujaan hän on myynyt lähinnä ystäville ja tutuille. ”Tapaamisella tai kun käyvät kylässä , netissä on jonkin verran korujani näkyvillä ja sieltä osa käy katsomassa ja ottaa sitten yhteyttä. Kuitenkaan kaikki koruni eivät ole blogissani kuvattuina. Muutama tuntematon on ottanut blogin kuvien perusteella yhteyttä”, Marjo kertoo korumyynnistään. "Koruja myyn välillä mielellänikin pois. Niitä kertyy muuten paikat täyteen ja välillä kokeilee sellaisten korujen ja värien tekoa, mitä itse ei kuitenkaan pitäisi yllään. Ja siten voi hankkia taas lisää korumateriaaleja".


Kiehtovimpina töinä Marjon mielestä ovat kieputtelut veivillä ja ilman. "Niitä tykkään suunnitella ja tehdä. Samoin jokin vaativa työ... en tykkää tehdä valmiista ohjeesta. Niitäkin on sitten aivan pakko soveltaa", Marjo kuvailee mieleisimpiään töitä. Isot siemenhelmityöt hän jättäisi tekemättä kokeiltuaan niitä. ”En oikein niistä ole innostunut”, Marjo sanoo. ”No oikeastaan rakkautta on kaikkiin helmiin, en osaa sanoa suosikkiani. Ehkä jotkin uniikit lamppuhelmet ja sitten kauniit aidot helmet. Enemmän se rakkaus on kiinni tunnetilasta ja syntyvästä korusta.”

Uusimpia töitä edustaa Hopeoitu Kuunvalo - Silvered Moonlight


Lue lisää Marjon koruista http://marjonsivuilut.blogspot.com/



Haluatko esiteltäväksi blogiin? Ota yhteyttä kultalilja(at)gmail.com

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Puuta koruissa

Puuta on käytetty koruissa vuosisatoja. Nykyiset tekniikat mahdollistavat erilaisten puuhelmien sekä muiden puisten korunosien valmistuksen. Maalattuna, lakattuna, petsattuna tai ihan sellaisenaan puu soveltuu hienosti koruun. Aluksi lisään omaan valikoimaani käsin tehtyjä puisia riipuksia sekä huivisolkia (käyvät myös servettisoljiksi), myöhemmin tarkoitus on tehdä sorvatuista puuhelmistä ja hopeasta kaulaketju. Puu täydentää upeasti jalometalleja ja kevyenä sopii isoiksikin riipuksiksi sekä korvakoruiksi.


Lakattu koivuinen puuriipus



Visa-koivuinen puinen sydänriipus.

Puu antaa aivan uudet käyttömahdollisuudet koruissa. Haaveeni on lähettää hyvälle ystävälleni puisia riipuksia, joihin taidokas polttomaalaaja voi kolvia käyttäen tehdä mini-taulun. Puuhun voi myös kolvia käyttäen kaivertaa nimen tai tekstin. Puun oma koristelu on jo erittäin yksilöllinen ja erityisesti visakoivussa tulevat esille puun luontaiset ominaisuudet. Ohut lakkaus koruissa pitää puukorun helposti puhdistettavana ja korussa säilyy pidempään puun alkuperäinen sävy.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Slideshow

Havaitsin ihastuksekseni, että vieraskirja-slideshow:lla saa julkaistua minkä tahansalaisia esityksiä. Teinpä siis koruistani esityksen.

Klikkaamalla esityksen alla olevaa linkkiä, pääsee slide.com :n sivuille, jossa voi itse tehdä esityksen omille sivuilleen. Diaesityksiä voi olla useita, niitä saa myöhemmin muokattua ja tehtyjä esityksiä voi jakaa suoraan sivustolta. Näillähän lomakuvien katselukin muuttuu jo hauskaksi elokuvan seuraamiseksi :-)

torstai 3. syyskuuta 2009

Vieraskirja

Bloggaillessani muiden käsityöläisten sivuilla, löysin ihastuttavat raamit sivuille sekä vieraskirjan.

Blogini sivun alalaidasta löytyy nyt vieraskirja, johon voi lisätä tervehdyksen maailmalle. Samainen vieraskirja näkyy omalla englanninkielisellänikin blogilla.

Vieraskirjan alla on linkki, josta voi hakea itselleenkin vieraskirjan, jos joku haluaa omaa blogiaan täydentää. Käyn mielelläni vierailemassa muidenkin sivuilla, joten laita viestiä, jos haluat minun allekirjoittavan oman blogisi vieraskirjan :-)

torstai 27. elokuuta 2009

Verkkokauppa

Kovan työn jälkeen sain vihdoin avattua verkkokaupan. Lukuisia yrityksiä eri kauppapaikkoihin ja päädyin lopulta avaamaan Artfire-kaupan. Saga-mallisto on nyt julkaistu, täydennän sitä saadessani uusia materiaaleja sekä onnistuneita valokuvauksia. Jostain syystä kuvaus ei sujunut ja harmikseni pieninkin virhe koruissa näkyy kuvissa moninkertaisena. Sen vuoksi kuvauspöydällä onkin ollut pihdit koko päivän, kuvaan, tarkistan kuvan, korjaan virheen, kuvaan...Seuraavana hankintalistalla taitaa olla parempi työvalaisin korujen tekoon, jotta saan mahdollisimman virheettömiä koruja heti tehdessä.

Oili-ketjua kultadubleella ja hopealla. Kuvasta näkyy juuri näitä pieniä "virheitä", hopeiset lenkit ovat 3 mm lenkkejä ja lanka 0,8 mm lankaa, joten rako on tuskin silmillä havaittava normaalikoossa.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Viikinkijumalia

Saga tulee alunperin ilmeisesti viikinkien jumaltaruista, joissa Saga on runouden jumalatar. Nimi sopii hyvin punotuille viikinkikoruille ja sen vuoksi ajattelin nimetä muutkin korut viikinkimyyttien mukaisesti. Seuraava koru onkin Valkyria, siinä olen käyttänyt hopeaa ja kultadubleeta. Perus-ruoriketjupohjaa muokattu hieman ja lisätty katseenvangitsijoiksi kultadubleisia helmiä.

Korua tehdessä ideoita oikein pursusi, kuinka mallista voi pienillä muutoksilla tehdä useita eri variantteja. Ehtisipä sitä jotenkin piirtämään muistiin kaikki ajatuksiin tulevat ideanpoikaset, jotta luovuuskatkoksen sattuessa olisi valmiina erilaisia uusia korumalleja toteutettavaksi. 

Valkyria-ketjun alku

maanantai 24. elokuuta 2009

Valokuvausta

Vihdoin alkaa kuvaus sujua. Telineen rakentelu on edessä, jotta korut saisi aseteltua kauniisti kuvaan ja taustaa pitää vielä parannella. Valaistus ei ole paras mahdollinen, pitäisi varmaan hankkia paremmat valot korujen kuvaamiseen, jotta metallin aito säihke erottuisi ja turhat varjot häviäisivät kuvista.

Saga-korut nimesin sisareni Satun mukaan. Saga -kuulostaa tarulta, keijuilta, hieman metsän usvaa ja hentoa säihkettä. Aivan kuin korussa, erityisesti hopea-helmillä Saga-ketju näyttää aivan kevyeltä, ilmavalta keijukaiskorulta. Siro ja hento, kuin satuolento.

Saga hopea-helmillä.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Maailma pullollaan kauniita tarvikkeita, ihania ideoita, korujen säihkettä...Liitymme siis sisaren kanssa bloggailijoiden joukkoon.

Koruja olen tehnyt vuosia, aluksi ohuesta hopealangasta nypläämällä ja sitten punomalla. Haaveena on oppia lisää tekniikoita, viimeisin kokeilu on aivan ihastuttava hopeasavi.

Mitä enemmän oppii uutta, sitä runsaammin tuntuu ideoita pursuavan. Kuinka yhdistää eri tekniikoita toisiinsa, kuinka lisätä uusia materiaaleja. Hurmaavaa, kuinka rajaton korujen maailma on, mitä tahansa voi tehdä muutamalla helmellä, pätkällä metallilankaa ja parilla työkalulla.

Turkkilainen ketju, kultadubleeta ja hopeaa